maanantai 8. joulukuuta 2014

Sivujen päivitys kesken....

Eipä ole riittänyt aika näiden sivujen päivittämiseen. Alku vuonna palasin äitiyslomalta töihin ja kaikki aika tuntuu menevän arkisiin asioihin. :)

Näyttelyitä on tänä vuonna ollut kolme. Laitilan ryhmis huhtikuussa Uffen kanssa, Kesäkuun spanielierkkari Tammelassa molempien kanssa ja vielä Uffe Maailman voittajassa Elokuussa. No ei mitään mainittavaa menestystä, tuloksina EH:ta ja yksi H... Nyt viikonloppuna olisi ollut voittajanäyttely, johon olin Uffen ilmoittanut, mutta oma sairastuminen pakotti jäämään kotiin... :( Ei vielä päästy aloittamaan Uffen kanssa veteraanikehiä. No keväällä uusi yritys. :)

Toukokussa lensin ruotsiin ja kotiin tuomisina oli pieni kooikerinarttu Cirtap's Prinses Isadora v Mandy-K "Nuppu". Kotiin Nuppu ei tosin jäänyt vaan muutti sijoitus kotiin Laitilaan Wallinien perheelle, joilla jo ennestään on Nekku-kooikeri. Tulevaisuus näyttää mitä pienestä kasvaa ja saadaanko pentujakin joskus. Syyskuussa oli ensimmäiset pentunäyttlyt ja ne meni loistavasti Nupun ollessa ROP-pentu!

Terveyden puolesta on tämä vuosi mennyt ihan kivasti. Ei suurempia vaivoja, Uffelle yksi antibioottikuuri eturauhaseen, mutta ei muuta. Hieroojalla on pari kertaa käyty, fyssarikäynnit ovat jääneet syystä tai toisesta... Uusia aikoja voisi taas varailla, tulisi tarkistettua tilanne. Vaivoja ei kuitenkaan ole ollut.

Tässäpä lyhyesti meidän uutiset. Arjesta ei niin ole kirjoitettavaa, joten hiljaiselo tulee varmaankin jatkumaan kevääseen asti. Jos silloin saisi heti näyttelyuutiset tänne päivitettyä. :)